Seura

 

KooKoo Jäätaiturit eli KKJT on Pohjois-Kymen Liikuntayhdistyksen taitoluistelujaosto, joka perustettiin tammikuussa 2010. Jaosto toimi aiemmin nimellä Kouvolan Jäätaiturit (KouJT), mutta kaudesta 2016-17 alkaen uusi nimi ja myös logo otettiin käyttöön. 

KKJT:ssä voit luistella harrastus- tai kilpailumielessä. Seurassamme on tarjolle jokaiselle sopivia yksinluistelu-muodostelmaluistelu- ja harrasteryhmiä.

Tavoitteenamme on tarjota Kouvolan seudun taitoluistelijoille parasta mahdollista valmennusta ja monipuolisia kokemuksia hienossa lajissa, jossa yhdistyvät urheilu ja taide. Harrastamisen tulee olla myös mielekästä, joten jokaisen luistelijan lähtökohdat ja tavoitteet otetaan KKJT:n valmennuksessa huomioon.

 

Kilpailutoiminta

 

Kilpailevat yksinluistelijat kilpailevat aktiivisesti kauden aikana lähinnä Suomen taitoluisteluliiton kaakon alueella. ISU-sarjalaisten alue on laajempi: siihen kuuluvat sekä kaakon että itäinen alue. Kilpailukutsuja voi tulla myös muiden alueiden seuroilta tai ulkomaisilta seuroilta. Taitoluisteluliiton kilpailusarjoissa kilpailualueena on koko Suomi. KKJT:n Helena Raski toimii kaakon alueen aluepäällikkönä.

Muodostelmaluistelijat osallistuvat taitoluisteluliiton kansallisen sarjan muodostelmaluistelukisoihin sekä muodostelman kutsukisoihin.

KKJT järjestää vuosittain muutamat luistelukilpailut Kouvolassa.

 

Näytökset

 

Jäätaiturit järjestävät myös näytöksiä, joissa kilpailijoiden lisäksi myös harrasteluistelijat ja luistelukoululaiset pääsevät näyttämään opittuja taitojaan. Suurin tapahtuma on jokavuotinen kevätnäytös, jossa jokainen luistelija pääsee esiintymään tuhatpäiselle yleisölle suuressa jäähallissa. Jouluna järjestetään pienempi näytös.

 

Luistelukoulut

 

KKJT järjestää luistelukouluja yhteistyössä KooKoo junioreiden kanssaLuistelukoulut toimivat Kouvolassa, Kuusankoskella, Valkealassa ja Inkeroisissa.

 

Uudet luistelijat ovat aina tervetulleita iloisesti kasvavaan joukkoomme! Meillä on ryhmiä kaikenikäisille, myös aloitteleville aikuisille.

 

KooKoo Jäätaiturit (KKJT), Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry:n taitoluistelujaosto

Ilmarinkuja 3 (Ässätorni)
45100 Kouvola

s-posti kookoojaataiturit@gmail.com
Huom! Kilpailukutsut kilpailusihteereille!

www.pokli.fi

Yhdistysrekisteritunnus
Y-tunnus 1957488-0

Yhdistyksen laskuilla tulee aina olla näkyvillä ryhmän tai palvelun tilaajan tunniste.

Laskut voi toimittaa sähköisesti osoitteella:

Verkkolaskuosoite: 003719574880
Operaattori: Maventa (003721291126)
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*
*Käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskutusohjelmasta ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan välittäjätunnukselle.

Tai sähköpostin liitteenä osoitteella laskut@pokli.fi

 


Seuran teroituspalvelu:


Jussi Niemivirta
p. 040 7286537
Långinkatu 13 B
Valkeala

ja


Olli Ravi 
p. 040 5013256


Teroitus sopimuksen mukaan Jussilla, hinta 10 €. Katso lisätiedot etusivulta!