Muodostelmaluistelijat Tallinnaa valloittamassa

5.5.2016

Matkakertomus KouJT:n muodostelmajoukkueiden esiintymismatkasta

 
Kouvolan Jäätaitureiden muodostelmaluistelijat saivat ainutlaatuisen tilaisuuden tehdä tunnetuksi näyttävää lajiaan Viron maaperällä. Neljä joukkuetta esiintyi vappuaattona, 30.4.2016, Tallinnan Ice Star–yksinluistelukisassa uudessa Tondiraba -jäähallissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaista muodostelmaluistelua nähtiin Virossa.
 
Joukkueet esittivät 2015-2016 kauden ohjelmansa. Esiintymässä olivat tulokasjoukkue Team Silver Pearl, minorijoukkue Team White Pearl, juniorijoukkue Team Pink Pearl ja aikuisjoukkue Team Black Pearl. Seurueeseen kuului kaikkiaan 93 henkilöä. Tarkoituksena oli tuoda esille lajia, jota Virossa ei vielä tunneta.

Lauantai 30.4.2016 klo 07:00
 
Aamu alkoi varhain ja monella matkaa lähtijällä todella lyhyillä unilla varustettuna harmaana ja väsyneenä. Kaksi tilausbussia starttasi sateiselta Kouvolan Jäähallin parkkipaikalta klo 07:00 mukanaan muodostelmaluistelijoita, huoltotiimejä ja vanhempia. Vaikka lähtö olikin aikainen, oli ihmisten kokoontuessa tunnelmassa intoa ja jännitystä. Kaikki matkustajat, matkatavarat ja kisapuvut olivat mukana – matka uuteen ja ennen kokemattomaan sai alkaa.
 
Saavuimme Helsingin satamaan ja joukkueittain nousimme Tallink Star –laivalle. Meitä odotti aamiaisbuffet ja nimetyt paikat laivan keulassa. Lapset nauttivat nopeat aamiaiset ja hinku ostoksille oli kova. Aikuiset olisivat mielellään viipyneet kauemmin rauhallisessa tunnelmassa. Sovittiin, ettei ketään jätettäisi ja liikuttaisiin yhdessä. Tämä onnistui. Laivamatka oli niin lyhyt että 2,5 tuntia kestävä meren ylitys Tallinnan aalloille tuntui todella nopealta. Koko porukka, pienimmät käsi kädessä, saavuttiin aurinkoiseen Tallinnaan.
 
Busseilla matkustettiin Tallink Conference & Spa –hotelliin ja saimmekin huoneet heti. Vanhemmat siirtyivät viettämään vapaa-aikaa kukin haluamallaan tavalla ja huoltotiimit alkoivat valmistelemaan luistelijoita. Myös välipalaa hankittiin – jokainen joukkue omalla tavallaan. Hiukset ja meikit saatiin tehtyä ja pian koittikin aika, että jäähallille lähdettiin jälleen kaikki yhdessä.
 
Vappuaattoa pääsivät tunnelmoimaan tässä vaiheessa vanhemmat, kun he odottelivat esitystä jäähallin kahviossa. Ulkona oli niin lämmintä ja aurinkoista, että joukkueet verryttelivät jäähallin pihalla ja keräsivät huomiota. Fiilis oli korkealla. Tilat olivat avarat. Uudessa jäähallissa oli siistit ja tyylikkäät pukuhuoneet ja pari harjoitusjäätäkin nähtiin matkalla pukuhuoneisiin. Hallissa toimi myös curling-rata sekä yleisö näytti pääsevän luistelemaan aidoilla luistimilla, lähes koko ajan. Lisäksi kahvio tarjosi ruoka-annoksia ja hyviä ravintolatason välipaloja ja –juomia katsojille. Tässä olisi Suomessa opittavaa! Jäähallissa sijaitsee myös Ice Star -luistinkauppa, joka onkin ollut Kouvolan Jäätaitureiden yhteistyökumppani jo vuosia. 
 
Kun yksinluistelukisa päättyi, pääsivät esiintymisvuoroon ensin aikuiset – Team Black Pearl. He esittivät ohjelmansa Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen –kappaleen tahtiin mallikkaasti. Seuraavana oli vuorossa suloiset tulokkaat – Team Silver Pearl luisteli vielä viimeisen kerran Onneli ja Anneli –elokuvaan perustuvan teemansa tunnusmusiikin tahdissa: Kesän Lapsi. Seuraavana olivat vuorossa myös viimeisen kerran yhdessä minorisarjassa luistellut Team White Pearl, jonka ohjelman teemana Pocahontas näytti
upealta yhteistekemiseltä. Esiintymisen päätti juniorijoukkue Team Pink Pearl, joka esitti
kevätnäytösohjelmansa kauden kisapuvuissaan ja päätti sen todella näyttävään nosto-elementtiin.
 
Tunteet olivat pinnassa – luistelijoilla ja huoltojoukoilla. Muutaman minuutin esityksien jälkeen koko kauden työ oli tehty. Väsymys, onnellisuus ja kiitollisuus – niin jälkeenpäin tätä hetkeä muistellaan.
 
Ilta jatkui matkalla hotellille ja vartin vaatteen vaihdolla Berlin –hotellille illalliselle siirtymiseen. Nälkä oli kova ja ruoka maistui pikaisesti. Jälkiruokaa himoittiin mutta pieni ohjelmanumero haluttiin vielä pitää. Team White Pearl halusi muistaa joukkueenjohtajaansa Eveliina Silvosta sekä huoltaja Pia Rossi-Liimataista kauden aikana tehdystä työstä joukkueen eteen. Eveliina oli myös "syypää" koko matkan järjestämiseen, sillä hänen suuri unelmansa oli ollut tuoda laji näytille omalle kotiseudulleen. Iso kiitos
tuli myös Team Pink Pearl joukkueelta heidän kanssaan yhteistyötä tehneelle valmentajalle, Elina Isakssonille, joka siirtyy tämän kauden jälkeen uusiin haasteisiin. Kiitollisuuden kyyneliltä ei taaskaan vältytty. Jokainen joukkueenjohtaja sekä huoltohenkilö teki valtavan työn kauden aikana sekä matkan järjestelyissä ja tietenkin myös matkalla. Suurin kiitos kuuluu järjestelyistä seuran puheenjohtajalle, Nina Salmela-Mäkelälle. Hän hoiti kaiken yhteydenpidon matkan järjestäjän kanssa sekä aikataulutuksen ja juoksevat muutokset ja yllättävät asiat niin, että matkalla olleet saivat todellakin nauttia matkasta.
 
Sunnuntai 1.5.2016
 
Vapaapäivä. Aurinkoinen aamu alkoi jollain aikaisemmin jollain myöhemmin. Toiset hipsivät kylpylään klo 8 ja toiset aamupalalle. Pikkuhiljaa siirryttiin pakkailemaan tavaroita ja ensimmäinen bussi Ülemiste–ostoskeskukseen starttasi klo 10:00. Seuraava lähtö oli klo 12:00. Jotkut seurueesta jäivät kaupungille ostoksille ja nauttimaan kauniista aurinkoisesta päivästä. Ostoskeskuksen porukka saapui klo 14:30 takaisin hotellille, joka toimi tukikohtana ja kun laukut olivat pakattu, siirryttiin taas kaikki yhdessä koossa satamaan odottamaan laivan lähtöä. Luvassa oli päivällisbuffet ja ostoksia.
 
Matka sujui jälleen nopeasti ja iloisella mielellä. Helsingissä kaikki löysivät omiin busseihin nopeasti ja paluumatkakin sujui Suomen auringon alla niin sujuvasti, että arvioitu paluuaika täsmäsi täysin. Olimme perillä jäähallin parkkipaikalla klo 21:00 ja lähtöhalauksien jälkeen jokainen siirtyi omaan kotiinsa.
 
Yhteenvetona voidaan todeta, että matka sujui hyvin ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Joku väläyttelikin jo, että tämä voisi olla jokavuotinen perinne! "Mennäänkö seuraavaksi Ruotsiin, niin voidaan olla kauemmin? "Näin joukkueenjohtajan näkökulmasta – tätä pitää miettiä ja voimia kerätä".
 
Kiitos kuuluu kaikille: ilman teitä ei olisi meitä!
 
KUVIA MATKASTA VOI KATSELLA: http://koujt.sporttisaitti.com/kuvia/tallinna-2016/
 
Teksti: Petra Vainio-Tykkälä
 
 
Lisätietoja:
 
http://koujt.sporttisaitti.com/muodostelmaluistelu/
Kouvolan Jäätaitureiden puheenjohtaja Nina Salmela-Mäkelä p.040 7213347
Muodostelmaluistelun päävalmentaja Anna Nöjd p. 040 8329600