Muodostelmajoukkueet Kirkkonummella!

12.2.2013

Team Silver Pearl ja Team Pink Pearl kisasivat Kirkkonummen Taitoluisteluklubin järjestämissä kutsukilpailuissa lauantaina 9.2.

 Kouvolan Jäätaitureiden muodostelmaluistelujoukkueet Team Silver Pearl ja Team Pink Pearl kävivät lauantaina Kirkkonummella Kirkkonummen Taitoluisteluklubin järjestämissä kutsukisoissa.


Tulokasjoukkue Team Silver Pearl selvästi nautti ohjelmansa luistelemisesta, vaikka kisavalmistautuminen ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla flunssaepidemian vuoksi. Epäonnea oli hiukan matkassa ohjelman aikana, kun musiikki pätkäisi läpimenon aikana mutta se ei haitannut tyttöjen loppuohjelmaan keskittymistä. Hopeamitali hyvien pisteiden kera, oli suuri ilon aihe.

Noviisit-sarjassa kilpailevan Team Pink Pearlin tytöt luistelivat varmoin ottein puhtaimman kisasuorituksensa tämän kauden kisoissa, pienestä haparoinnista huolimatta. Ohjelman loppuun sattui myös harmittava pahan näköinen kaatuminen. Kaatuminen ei kuitenkaan haitannut joukkueen tyytyväisyyttä suoritukseen, ja pisteet hipoivat jo ennätyksellisesti mitalisijoja. Joukkueelle haastavin elementti, läpimeno, arvioitiin ohjelman yhdeksi vahvimmista elementeistä, joten ahkera työ harjoituksissa toi vihdoin tulosta. Joukkueen usko omaan luisteluun ja tunteikkaaseen kisaohjelmaansa kasvoi ja joukkue lähtee entistä nälkäisempänä kohti loppukauden kisoja, himoiten aina vain parempia suorituksia ja sijoituksia.

Tulokset:

Tulokkaat:
1. Sunbeams ETK 69.00
2. Team Silver Pearl KouJT 58.67
3. MiniSparkles HTK 50.00
4. Safiirit KTK 47.33

Noviisit:
1. Ice Cats KeLS 63.67
2. Nummettes KTK 60.00
3. Silverligths HL 52.67
4. Team Pink Pearl KouJT 52.00
Tarkemmat pisteet: http://ktk.sporttisaitti.com/kilpailut/ml-kutsukilpailut-9-2-2013/tulokset/