Elina Kuznetsova hyvässä vireessä Kuopiossa

7.11.2010


Kouvolan jäätaitureiden 13-vuotias Elina Kuznetsova osallistui viime viikonloppuna SM-noviisien ensimmäiseen valintakilpailuun Kuopiossa. Elinan lisäksi lohkon valintoihin osallistui 38 muuta SM-noviisia, joista 28 parasta pääsi sunnuntain vapaaohjelmaan.

Elina oli hienosti kuudentena lyhytohjeman jälkeen. Hän yritti ensimmäisen kerran kaksoisaxelia kilpailussa ja pääsikin täydet kierrokset, mutta valitettavasti kaatui hyvän yrityksen. Muuten puhdas ohjelma keräsi Elinan ennätyspisteet 29,74. Lyhytohjelman onnistuminen ylitti niin Elinan kuin valmentajankin odotukset. Asetelmat sunnuntain vapaaohjelmaan olivat siis loistavat, ja Elina pääsi luistelemaan edellisen päivän perusteella ”kuumassa ryhmässä”. 

Vapaaohjelma sujui Elinalta myös hienosti, vaikkakin joissakin hypyissä tuli pieniä alastulovirheitä ja kokonaissijoitus tipahti 13:nneksi. Tulokset tarkemmin

Kokonaisuudessaan kilpailuviikonloppu sujui ennätystahdissa kovassa seurassa, ja mahdollisuudet finaalipaikkaan ovat edelleen olemassa. Taitoluisteluliiton sääntöjen mukaan SM-finaaliin pääsee yhteensä 24 luistelijaa ja heidät valitaan seuraavasti: Ensimmäisestä valintakilpailusta molemmilta lohkoilta 4 parasta, eli sijat 1., 2., 3. ja 4., pääsevät SM-kilpailuun. Heidän lisäkseen 1. valintakilpailusta 4 pisteiden parasta yhteensä molemmista lohkoista saa SM-kilpailupaikan. Samoin jaetaan SM-paikat toisesta valintakilpailusta.