Annis Toiviainen

Koulutus:

  • II-tason muodostelmaluisteluvalmentaja (STLL, 2020)
  • joogaopettaja (RYT200)
  • filosofian maisteri, ranskan- ja englanninopettaja

Oma taustani:

Aloitin luistelun 5-vuotiaana Helsingin Luistelijoissa, ja luistelin kasvattiseurassani yhteensä yli 20 vuoden ajan. Polkuni kulki luistelukoulun ja eri muodostelmaluisteluryhmien ja -joukkueiden kautta SM-seniorijoukkue Marigold IceUnityyn, jossa luistelin yhteensä neljä kautta. Tärkeimmät saavutukset omalta luistelu-uraltani ovat kolme Suomen mestaruutta sekä MM-kulta, -hopea ja -pronssi MIU:n riveissä. Yhden kauden olen edustanut myös Ranskaa, kun olin vaihto-oppilaana Bordeaux'ssa ja luistelin Les Alouettes-joukkueessa. 

Kun lopetin kilpaurani keväällä 2004, intensiivinen luisteluharrastus vaihtui kieltenopettajan opintoihin ja myöhemmin opettajan töihin sekä tuntivalmennukseen Helsingin Luistelijoissa, jossa luistelin lisäksi vielä useamman kauden kansallisissa senioreissa "jäähdytellen".  HL:ssä olin kansallisten sarjojen tuntivalmentajana yhteensä kymmenen vuoden ajan, valmentaen kaiken ikäisiä luistelijoita pienistä luistelukoululaisista nuorten kilpajoukkueiden kautta aikuisluistelijoihin. Pidin valmennuksista taukoa keväästä 2015 alkaen, mutta tuonakin aikana jäähallielämä jatkui mm. Marigold IceUnityn joukkueenjohtajana kaudella 2016-2017 sekä erilaisissa kisakuuluttajan tehtävissä.

Vuonna 2019 päätin ottaa ison askeleen kohti uutta ja vaihtaa opettajantyön päätoimiseen valmentamiseen, ja aloitin KKJT:ssä kesällä 2019. Kaudella 2020-2021 vastaan ML-puolen päävalmentajan hallinnollisista tehtävistä ja tulokasjoukkue Team Silver Pearlin sekä seniorijoukkue Team Crystal Pearlin valmennuksesta. Olen myös Jonnan apuna TWP- ja TPP- joukkueiden valmennuksessa sekä muiden joukkueiden ja ryhmien valmennustiimeissä aina tarvittaessa. 

Valmentajana nautin ehdottomasti eniten joukkueen kanssa yhdessä tekemisestä, yhteisistä tavoitteista ja oppimisen ilosta yhdessä luistelijoiden kanssa, ja toivon, että innostukseni ja rakkauteni lajiin välittyvät myös valmennustyöstäni.

Nähdään halleilla!