Muodostelman päävalmentajaksi Anna Nöjd

31.3.2014

Muodostelmaluistelun uudeksi päävalmentajaksi on valittu Anna Nöjd.

Anna on I-tason muodostelmaluisteluvalmentaja ja suorittanut lukuisia muita Suomen Taitoluisteluliiton koulutuksia. Valmennuskokemusta Annalle on kertynyt jo kahdeksan vuoden ajalta. Luistelun Anna on aloittanut nelivuotiaana, ja hänellä on vahva muodostelmaluistelutausta niin juniori- kuin aikuisluistelusta. 

Anna toimii ensi kaudella kehitysryhmä Pikkuhelmien, tulokasjoukkue Team Silver Pearlin ja keväällä perustettavan minorijoukkueen vastuuvalmentajana.

 

Ensi kauden valmennustiimin toinen kantava voima on Elina Isaksson, jolla on jo muutaman vuoden valmennuskokemus ja kattava kokemus muodostelmaluistelusta. Elina on kilpaillut SM-tasolla junioreissa ja senioreissa ja viimeksi Australian korkeimmalla tasolla senioreissa. Elinan vastuulla on kaudella 2014-2015 Team Pink Pearl, joka kilpailee kansalliset noviisit -sarjassa.

 

Molemmat valmentajat tekevät tiivistä yhteistyötä kaikissa joukkueissa. Muut muodostelmavalmentajat ilmoitetaan, kunhan ensi kauden valmennustiimi on kokonaisuudessaan selvillä ja kauden suunnitelmat tehty.
 

Muodostelman uusi kausi alkaa huhti-toukokuussa. Ennen kauden alkua pidetään testijäät viikolla 15, ja sen jälkeen valmentajat muodostavat uudet joukkueet. Testijäille ovat tervetulleita kaikki kilpaileviin joukkueisiin haluavat luistelijat.

 

Lisätietoja Muodostelmaluistelusta

 

Muodostelman yhteystiedot